10 tapaa suppailla Suomessa

May 15, 2016

10 tapaa suppailla Suomessa

TwentyKnotsin viides SUP-kausi pyörähti toukokuun alussa käyntiin ja innolla odotamme mitä kaikkea jännää tämä kausi tuo tullessaan. Joka vuosi toimintamme on kehittynyt ja olemme löytäneet uusia suuntia suppailuun. Suomen vesistöt ja luonto tarjoavat aivan upeat puitteet vesillä liikkumiseen. Kokosimme tähän kymmenen meidän suosikki tapaamme viettää aikaa SUP-laudan päällä! 

1. SUP-retkeily saaristossa

SUP-retki

Saaristo on jo pienestä pitäen ollut meille tärkeä paikka ja olemme viettäneet siellä paljon aikaa. SUP-laudoilla pääsee mukavasti retkeilemään saaresta toiseen ja rantautuminen on helppoa. Mukaan saa kätevästi otettua evästä ja muita retkivarusteita. Ensikertalaisen retkeilijän kannattaa aloittaa kohteista, jotka ovat suhteellisen lyhyen melontamatkan päässä. Esimerkkinä Käärmeluodot Lauttasaaren edustalla on helppo ja mukava retkikohde! Yksi tämän kevään kohokohdista oli tehdä retki aavemaiselle Jussarön saarelle. 

2. 'Downwindaus' eli myötätuulimelonta 

Downwind suppailu

Monet mieltävät suppailun rauhalliseksi ja tyynen kelin harrastukseksi, eikä sen monipuolisia mahdollisuuksia oikein tiedetä. Downwindauksessa eli myötätuulimelonnassa melotaan pisteestä A pisteeseen B kovan tuulen synnyttämiä maininkeja hyödyntäen. Mitä kovempi tuuli ja avoimenpi meren selkä, sitä suuremmat aallot ja sitä vauhdikkaampi retki. Muista kuitenkin aina huomioida oma taitotasosi sekä turvallisuusasiat. Aloita siis helposta kohteista ja suppailuusi avautuu täysin uusi maailma!  

3. SUP-kalastus 

SUP kalastus

SUP-kalalastus on todella hauska haaste perinteseen kalastukseen. Liikkuminen on hiljaista ja kaloja ei näytä häiritsevän ylitse liikkuva lauta. Usein laudan alla saattakin uida isoja vonkaleita. Laudan perässä voi myös meloessa vetää viehettä. Viime kesänä ohjaajamme Mia sai koukkuun ison vonkaleen. -Katso kuva

4. Jokisuppailu 

Jokisuppailu

Suomesta löytyy aivan upeita vesistöja ja suppailuun sopivia jokikohteita! Joessa meloessa voidaan siirtyä pitkiäkin matkoja virran kuljettaessa meitä eteenpäin ja maisemien vaihtuessa. Suomesta löytyy helppoja kohteita, joissa veden pinta on mukavan tasainen ja virta leppoisa. Pääkaupunkiseudulla olemme usein käyneet melomassa Siuntionjoella ja viime syksynä suppailimme myös Oulankajoella, Kuusamossa. Matkaa tällä retkellä tuli yhteensä n. 42 kilometriä. Voit lukea jutun täältä

5. Urban SUP 

SUP helsinki

SUPeilla on myös hauska tutkia kaupunkiympäristöä aivan erilaisesta näkökulmasta. Olemme joka kesä tehneet pari retkeä urbaanimpiin paikkoihin ja varsinkin illan hämärtyessä kaupungin valot luovat upean tunnelman. Kaupungin lähistöllä liikkuessa on kuitenkin erityisesti otettava huomioon muut vesilläliikkuja ja laivaliikenne! 

6. SUP mindfullness ja meditaatio 

SUP meditaatio ja mindfulness

Vesi elementtinä on itsessään rauhoittava ja meditatiivinen. Laudalla tehdyt meditaatio- ja mindfulnessharjoitukset ovat oiva tapa päästää irti arjesta sekä nauttia ympäröivästä luonnosta. 

7. SUP-surffaus 

SUP Surffaus

SUP-laudalla liikkuminen aalloilla tarjoaa mitä mainioimman tavan päästä surffauksen makuun jopa Suomessa. Koska SUP-laudoista löytyy paljon tilavuutta näitä hieman 'tehottompia' Suomen aaltoja saa hyvin kiinni ja ylösnousu-harjoittelun voi jättää väliin!  

8. SUP-ultimate 

SUP Ultimate

Juhannusviikonloppuna saaristossa ystävien kesken syntyi ajatus hauskasta SUP-ultimate pelistä, jonka otimme viime kesänä virallisesti osaksi kesäohjelmaamme. Vauhdilta, kastumiselta, nauramiselta ja dyykkauksilta ei näissä peleissä vältytä! Videomateriaalia SUP-Ultimatesta löytyy täältä

9. Midnight SUP 

Midnight SUP

Asuessamme täällä pohjoisessa saamme kesäisin nauttia valoisista ja mystisistä kesäöistä. Olemme usein lähteneet öisin suppailemaan ja fiilistelemään tunnelmaa. Tuulet myös usein laantuvat iltaisin, joten vastatuulessa ja aallokossa harvoin joutuu taistelemaan. Yöllä liikuttaessa on hyvä laittaa lautoihin valot, jotta muut vesilläliikkujat näkevät suppailijat. 

10. SUP-jooga 

SUP Jooga

Last but not least, SUP-jooga on ollut mukana toiminnassamme jo useamman kauden. Laudoilla joogaaminen tuo oman haasteensa tasapainolle, mutta vastapainona on ihana nauttia veden rauhoittavasta vaikutuksesta sekä joogaamisesta raikkaassa ulkoilmassa. Aikaiset aamut sekä auringonlaskut ovat  olleet kevyen tuulen takia lempiajankohtiamme SUP-joogailussa.